1.6.2011 oli elämässäni päivä, täynnä surua, mutta kuitenkin, täynnä toivoa.

Toivoa siksi, että vuoden 2008 lopulla, myös isäni ymmärsi tarvitsevansa pelastusta, kaikista rikkomuksista ja synneistä Jumalaa vastaan. Niinpä hänkin vastaanotti ainoan, joka voi antaa synnit anteeksi: Jeesuksen, Jumalan Pojan, joka totisesti syyttömänä kärsi rangaistuksen meidän puolesta sijaiskärsijänä, jotta meillä rauha olisi. Jotta meidät julistettaisiin SYYTTÖMIKSI Jumalan edessä!

Isäni siis sai, vastaanotti, ja koki armahduksen, anteeksiannon, ja pelastuksen. Ja juuri sen takia, 1.6.2011 oli täynnä toivoa, kaiken surun keskellä.

2011 keväällä, olin matkalla linja-autossa kotiin. Rukoilinko isän paranemisen puolesta, vai puhuiko Jumala suoraan sisimpääni, en muista. Muistan kuitenkin, että kuulin sisimmässäni selkeästi Jumalan sanovan: "Mikko, isälläsi on parempi olla Minun luonani." Tuon hetken jälkeen, ymmärsin, ettei isä enää ollut kauaa maan päällä.

Isä on päässyt perille. Taivaan kotiin. Koska Jeesus nousi kuolleista ja elää, niin isäkin. Niin minäkin.

"Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä." Joh. 6:47

-So this was the day you past away dad...

I miss you, I wanna be with you so bad...

You gave me things, good home I had...

All the circumstances should make me sad...

But listen!

"Great I am" is Risen!

So He gave us forgiveness

And now dad, you are in His presence....